____VANHOILLISLESTADIOLAISUUS____ Pohjolan Kristillisyys vai Jotain Ihan Muuta?

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat."

Name:

larsleevi@gmail.com

Friday, December 22, 2006

KIRJOITA MEILLE!

Onko sinulla kokemuksia vanhoillislestadiolaisuudesta? Minkälaisia? Kerro omin sanoin; nimellä, nimmarilla tai ilman. Emme editoi viestejä muuten kuin mahdollisten kirjoitusvirheiden osalta. Käsittelemme kirjeet luottamuksella, emme kerro mitään eteenpäin.

Kaikenlaisia kertomuksia otetaan mielellään vastaan. Aivan erityisesti haluaisimme kuulla tarinoita..

.. Sinulta, joka olet palannut lapsuuden vl-uskoosi
.. Sinulta, joka olet eronnut lapsuuden vl-uskostasi
.. Sinulta, joka olet liittynyt vl-uskoon "ulkopuolelta"
.. Sinulta, jolla on omakohtaisia kokemuksia hoitokous-ajoista

Entä tiedätkö hyviä linkkejä aiheeseen liittyen? Mitä tahtoisit nähdä sivuillamme? Entä puuttuuko sivuilta jotain oleellista?

Kirjoita meille!

larsleevi@gmail.com

LAINAUKSIA KIRJASTA "KOHTI KOKONAISTA IHMISTÄ - PASTORAALIPSYKOLOGIAN KÄSIKIRJA"

Wybe Zijlstran kirjoittama ja Kirjapajan vuonna 1995 kustantama kirja "Kohti kokonaista ihmistä - pastoraalipsykologian käsikirja" sisältää mielenkiintoisia ajatuksia liittyen myös vanhoillislestadiolaisiin ja heidän seurakuntaelämäänsä. Otsikot ja sivuviitteet allekirjoittaneen.

AITO VAPAUS [s.287]

Aito vapaus vääristyy ja viimein kokonaan häviää, jos ihminen kieltäytyy kaikesta sitoutumisesta ajatellessaan, että kaikkeen tulee olla mahdollisuus. Mutta silloin hänestä ennemmin tai myöhemmin tulee torjuttujen viettiensä orja, ja hän joutuu kaiken aikaa näyttelemään erilaisia rooleja, jolloin tapahtuu juuri se, mitä hän pelkää: hän menettää identiteettinsä.
Vapaus vääristyy myös silloin, kun muutoksen pelosta kouristuksenomaisesti takerrutaan ryhmän käsityksiin ja sääntöihin ja jäädään näin elämään liian pieneen tilaan.

AITO KUULIAUSUUS [s.289]

Kuuliaisuus vääristyy silloin, kun ihminen on yksinomaan kuuliainen ryhmän opettamille (usein ehdottomille) normeille ja säännöille, joissa ei oteta huomioon suhteita konkreettiseen lähimmäiseen hänen konkreettisessa tilanteessaan.

DEPRESSIIVISEN NEUROOSIN USKONNOLLINEN MUOTO: VÄÄRISTYNYT ANTAUTUMINEN [s.295]

Depressiivinen neurootikko ei näe, että itsensä kieltäminen on mahdollista vain siinä määrin kuin ihminen on tullut omaksi itseksi, tuntee todellisen autonomian. Todellinen antautuminen on mahdollista vai pitkän ja vaikean tiedostamisprosessin läpikäymisen kautta, jossa ihminen oppii tuntemaan toisen ja suuren Toisen sellaisena kuin he todellisesti ovat, eikä sellaisena kuin hän irrationaalisten pelkojensa ja odotustensa pohjalta toivoo heidän olevan. Toinen on erilainen kuin hän ajattelee, samoin kuin hänkin on erilainen kuin minä hän itseään pitää.
Depressiivinen neurootikko ei tunnista omaa kaksinaisuuttaan. Hän ei tiedä, että hänessä piilee aivan toisenlainen minä. Minä, joka on kapinallinen, uhmaava ja vihainen, todellinen demoni, joita puolia hän kaikin tavoin pyrkii peittämään. Hän kokee, ettei hän voi elää koko laajuudessaan, vaan hänet on pakotettu pieneen ja ahtaaseen tilaan.
Sikäli kun uskonnollisella yhteisöllä, johon hän kuuluu, on samanlainen jumalkuva (täydellistä riippuvuutta ja antautumista vaativa jumalkuva), tukee se yksityistä neuroosia ja legimitoi sen. Sellaiselle uskonnollisille yhteisöille tunnusomaista on toisin ajattelun sietämättömyys ja ekskommunikoimisen halu. Yksityisen ihmisen neuroosi ylikorostuu, sillä neuroottista riippuvuutta uskosta ylistetään Jumalan nimissä. Vastaminää, pahaa kapinoitsijaa, pidetään syntinä, joka meissä asuu, vanhana Aatamina, jota vastaan uskovaisen on taisteltava kaikin voimin. Näin nämä uskonnolliset yhteisöt Jumalan, orjuudesta Vapauttajan nimissä, vahvistavat ihmisten rajoittuneisuutta. Vanha Aatami, jota vastaan on taisteltava, on itseasiassa osa alkuperäistä tukahdutettua Minää. Nämä uskonnolliset yhteisöt siis ruokkivat pelkästään syyllisyydentuntoja, taakkaa, jota on vaikea kantaa. Ei ihme, ettei anteeksiantamuksen sanoma millään tavalla kosketa epäaitoja syyllisyydentuntoja, vaan päinvastoin tuottaa niitä lisää. Ja jos anteeksiantamus ei enää sano mitään, merkitsee se niille ihmisille, jotka ottavat uskonsa todesta, vain yhtä asiaa: he eivät enää voi olla uskovaisia.
Useimmiten uskovaiset tuntevat itsensä tällaisessa kollektiivin neuroosin yhteisössä vedessä uiviksi kaloiksi. Mikä on sen parempaa kuin olla riippuvainene, ettei tarvitse itse ajatella mitään, ja odottaa kaikkea vain siltä, joka edustaa Jumalaa, papilta. Häntä ihaillaan ja hänen on tietenkin seurakuntalaisten puolesta uskottava, rakastettava ja toivottava. Ja voi sitä, joka tekee tässä esikuvana olemisessa virheitä. Saarnoissaan hänen on annettava lohtua ja turvallisuutta eikä hän saa missään tapauksessa rasittaa ihmisiä kehottamalla heitä omiin valintoihin ja omaan vastuullisuuteen. Hänen on saarnoissaan puhuttava paljon ihmisten syntisyydestä ja korostettava ihmisen voimattomuutta, koska siitä saadaan lupa vapautua omasta vastuullisuudesta. Totta kai hänen on puhuttava Jumalan armostakin, sillä ihminen haluaa tulla myös lohdutetuksi.

PAKKONEUROOSIN USKONNOLLINEN MUOTO: VÄÄRISTYNYT KUULIAISUUS [s.298]

Pakkoneuroosin perustunne on (kaikki neuroosit ovat pakkoa, mutta tässä muodossa pakonomaisuus on hallitsevaa): "En saa loppujen lopuksi olla olemassa omalla tavallani tulematta rangaistuksi rakkauden menettämisellä." Käyttäytymistä määrää tällöin perustunne: "Sinun on mukauduttava, jottei sinua rangaista hylkäämisellä." Elämänohje kuuluu: "Ellet noudata tätä, mihin joudutkaan?" Pakkoneurootikko pitää sen vuoksi kouristuksenomaisesti kiinni siitä, mikä on varmaa, mitkä ovat yleisiä periaatteita, käsityksiä ja tapoja, kaikesta minkä hän on omaksunut vanhemmiltaan, ryhmältään ja perinteestään. Hän pelkää vapautta ja siis kaikkea muutosta. Ja koska hänen ei pidä epäillä mitään, on hänellä taipumus pitää omia käsityksiään ehdottoman varmoina ja torjua muut käsitykset. Syvään tungettu vapauden pooli vaikuttaa kuitenkin kaiken aikaa. Se tulee esiin unissa ja mielikuvissa, jotka ovat ennen kaikkea eroottisia ja seksuaalisia, ja yhtäkkisinä haluina poikkeamisiin, jotka puolestaan on tukahdutettava.
Uskonnossa pakkoneuroosi radikalisoituu niin, että koko neuroosin problematiikka sijoitetaan jumalsuhteeseen, vaikka itse asiassa tämä rakkaus-viha suhde on ennen kaikkea suhdetta autoritääriseen isään. Tuo suhde suunnataan kuitenkin taivaalliseen Isään, joka vaatii ehdotonta kuuliaisuutta ja ehdotonta riippuvuutta ja antautumista. Jumala haluaa, että ihminen on täydellisen puhdas: hänen halunsa (äitiään kohtaan) on tukahdutettava. Vihan pooli torjutaan itsepuolustuksen vuoksi sekä vihan voittamisen vuoksi. Silti se vaikuttaa pinnan alla. Sen paljastaa halu tehdä salaisesti rikkomuksia (vaikka se jälkikäteen herättää suuria syyllisyydentunteita) ja toisaalta vastustamaton tarve ylikorostaa lainkuuliaisuutta ja siten halveksia lain mieletöntä tyranniutta ja tehdä se naurettavaksi. Tämä viha-rakkaus ei kohdistu vain Jumalaan, vaan se suuntautuu lakia, haluja ja viime kädessä myös itseä kohtaan.
Vaikka uskonnollinen pakkoneurootikko salaisesti vihaa orjuuttavaa lakia, on hän samalla sitä kohtaan myös uskollinen: hän asettaa epäilyksen alaiseksi jokaisen, joka pyrkii sitä liberalisoimaan. Sellaisia hengellisiä johtajia hän pitää harhaanjohtajina. Hän tarvitsee ehdotonta lakia vaientamaan vähäisemmätkin vapauden pyrkimykset. Sitä paitsi hän haluaa ankaralla lakiin alistumisellaan varmistaa toisen ehdottoman rakkauden. Vaikka hän haluaisi kuinka estottomasti ja rajattomasti antautua halujensa valtaan, ovat ne samalla hänen suurimmat vihollisensa.
Usein esiintyvä ajattelutapa tässä neuroosin muodossa on, että nautinnolle antautumisessa ei tehdä syntiä vain täydellistä puhtauden vaatimusta vastaan, vaan että Jumala pidättää nautinnon itselleen. Tässä kuvittelussa Jumala on kateellinen Jumala, joka tahtoo tämän yksinoikeuden täydelliseen ja rajattomaan nautintoon, eikä sen vuoksi salli ihmisen nauttia. Uskonnollinen pakkoneurootikko on suurissa vaikeuksissa sen vuoksi, että hänen on joko elettävä kokonaan Jumalalle tai heittäydyttävä täysin nautintojensa varaan.